Erilainen juhannus

Juhannus on ollut minulle aina erittäin tärkeä juhla. Siihen liittyy paljon lapsuusmuistoja, sekä iloisia että haikeita, mutta ehkä eniten romanttisia ja sentimentaalisia tunnelmia. Juhannuksena olen aina, ihan pienestä asti, kaivannut jotakuta, jota rakastaa. Virolaisia lavatansseja humppabändin säestyksellä, valtava kokko, grillausta, ystäviä, joku salainen ihastus, jota seurailin kaukaa. Siitä koostui minun ihannejuhannukseni. Juhannus on ollut mystinen, hauska ja toiveita täynnä. Mutta myös täynnä pettymyksiä... Kun sitä rakasta ei olekaan eikä kukaan hae tanssimaan.

Kun mentiin yhteen miehen kanssa, minulla olikin yhtäkkiä joku, jota rakastaa, jonka kanssa viettää romanttista aikaa. Haikeudelle ei ollut enää sijaa. Ja ihme ja kumma, oma rakas juhannusfiilikseni olikin tipotiessään. Tämä on neljäs juhannus, kun en olekaan sentimentaalisella ja haikealla päällä. Juhannus on vaan yksi juhla muiden joukossa. Ja mikä parasta, jollei pysty tekemään mitään erityistä (koska pienet lapset), niin ei haittaa yhtään. Jos mies on koko juhannuksen töissä, ei haittaa sekään. Grillaillaan sitten töiden jälkeen. Jos sataa vettä, ei haittaa sekään, laitetaan maissit uuniin ja kanafileet pannulle.

Täällä takapihalla on huomenna tarkoitus grillata naapurien kanssa. Jollei siis sada, kun tänään näyttää aikamoisen harmaalta tämä juhannussää. Olen kiitollinen siitä, että äiti asuu pääkaupunkiseudulla. Vaikka mies on töissä, niin saan illaksi seuraa. Ja pääsen jopa ilman lapsia Prismaan, joka sekin on tänään auki kuuteen asti. Vaude. Hyvää juhannusta!