Pohdintoja parvekkeella

Aurinko! Kesä! Parveke! Minä en ole varsinaisesti mikään ulkoilmaihminen, ja lastenkin kanssa ulkoilen, kun on ns pakko. Aamuisin minusta on ihanaa istua parvekkeella, siemailla kahvia ja rukoilla ihan rauhassa. Ennen sitä olen tietenkin imettänyt, vaihtanut vaippoja, vaatteita, antanut nokkamukin ja leivänpalan jne. Mutta sitten se ihana oma aika. Vauva köllii lelukaarensa alla ja ihmettelee käsiään, isompi lotraa leluilla vadissa, ja minä saan olla vaan.

Mietiskelen, muistelen, pyydän, ihan vaan juttelen Luojalleni. Olen alkanut viime aikoina rukoillessani puhuttelemaan Jumalaa niin kuin Paavali kirjeissään: Isä Jumala ja Herrani Jeesus Kristus. Se on minulle ihan uutta ja ihmeellistä, en ole tottunut puhuttelemaan näin. Se tuntuu hyvältä, henkilökohtaisemmalta kuin aikaisemmat tapani rukoilla. Muutenkin tuntuu juuri nyt, että on paljon aihetta rukoilla. Suhteeni Jeesukseen tarvitsee paljon apua, se ei ole lainkaan sellainen kuin itse haluaisin, ja luulenpa, että etenkin Jeesus haluaisi siihen runsaasti positiivisia muutoksia. Lisäksi terveyteni ei ole parhaimmillaan, kärsin suolisto- ja paino-ongelmista ja yritän saada apua siihenkin. Haluan todella kokea, mitä tarkoittaa, että "Jeesus on tie, totuus ja elämä". Siihen ei kai auta muu, kuin pyytää, että hän näyttää.

Onni on...

Onni on arjen pieniä suuria asioita. Vuosisadan rakkaustarina koostuu aamu-unisista pusuista, siitä, että paahtaa toisellekin leivän, hartiahieronnasta ja siitä, että kuuntelee, halaa ja osoittaa arvostusta. Jatkuvasti, ei vaan juhlapäivinä.

 

Onni on sitä, että tietää toisen tulevan ihan kohta siihen viereen. Että molemmat mahtuvat saman peiton alle. 

Lapsiperheen juhlat

Olkoon joulu, juhannus tai uusivuosi, lapsiperheessä on tietty päivärytmi, jota ei parane suuremmin järkyttää. Aamulla herätään aikaisin, välipalat on syötävä tai kiukku iskee, päikkärit on nukuttava, ja iltaunille on mentävä viimeistään yhdeksältä. Juhliin liittyy usein valvominen ja erikoinen ruokarytmi sekä yhdessä chillailu. Lasten pitää saada leikkiä, ja jos olosuhteet tai juhlatila eivät ole siihen sopivat, saa vanhempien chillailu kärsia aika pahasti.

Me tosiaan grillattiin eilen naapureiden kanssa pihalla. Mutta en sanoisi, että se oli kovinkaan rentouttavaa. Se toi lähinnä vaihtelua arkeen, mikä on sekin tärkeää, etenkin aikuisille. Mutta rentoutuminen oli kaukana kun piti varoa, etteivät lapset juokse grilliä kumoon, saavat jotain järkevää syödäkseen - meidän kaksivuotias päätti syödä lähinnä hiekkaa, eivätkä kaada tai revi pöydältä ruokia maahan tai maista vähäsen jokaista persikkaa ja makkaraa kulhossa. Siinä sitten imetettiin viltillä vauvaa, liiskattiin hyttysiä, komennettiin kaksivuotiaita ja yritettiin syödä grillattua maissia samalla kun miettittiin, että milloinkohan ne grillimestarit ehtisi syömään. Mutta tosiaan, ehkä sitä ehtii rentoutumaan sitten viiden vuoden päästä. Tai kymmenen. Nyt saa olla tyytyväinen, kun suoriutuu juhlista yhtenä kappaleena ja ilman suurempia itkuja.

Erilainen juhannus

Juhannus on ollut minulle aina erittäin tärkeä juhla. Siihen liittyy paljon lapsuusmuistoja, sekä iloisia että haikeita, mutta ehkä eniten romanttisia ja sentimentaalisia tunnelmia. Juhannuksena olen aina, ihan pienestä asti, kaivannut jotakuta, jota rakastaa. Virolaisia lavatansseja humppabändin säestyksellä, valtava kokko, grillausta, ystäviä, joku salainen ihastus, jota seurailin kaukaa. Siitä koostui minun ihannejuhannukseni. Juhannus on ollut mystinen, hauska ja toiveita täynnä. Mutta myös täynnä pettymyksiä... Kun sitä rakasta ei olekaan eikä kukaan hae tanssimaan.

Kun mentiin yhteen miehen kanssa, minulla olikin yhtäkkiä joku, jota rakastaa, jonka kanssa viettää romanttista aikaa. Haikeudelle ei ollut enää sijaa. Ja ihme ja kumma, oma rakas juhannusfiilikseni olikin tipotiessään. Tämä on neljäs juhannus, kun en olekaan sentimentaalisella ja haikealla päällä. Juhannus on vaan yksi juhla muiden joukossa. Ja mikä parasta, jollei pysty tekemään mitään erityistä (koska pienet lapset), niin ei haittaa yhtään. Jos mies on koko juhannuksen töissä, ei haittaa sekään. Grillaillaan sitten töiden jälkeen. Jos sataa vettä, ei haittaa sekään, laitetaan maissit uuniin ja kanafileet pannulle.

Täällä takapihalla on huomenna tarkoitus grillata naapurien kanssa. Jollei siis sada, kun tänään näyttää aikamoisen harmaalta tämä juhannussää. Olen kiitollinen siitä, että äiti asuu pääkaupunkiseudulla. Vaikka mies on töissä, niin saan illaksi seuraa. Ja pääsen jopa ilman lapsia Prismaan, joka sekin on tänään auki kuuteen asti. Vaude. Hyvää juhannusta!

Tavarataivas: vaunut

Mä en pidä itseäni materialistina, mutta mielestäni omistamillani tavaroilla on suuri merkitys. Olen nimittäin iän myötä alkanut yhä enemmän arvostaa laatua, sitä että tavara toimii juuri niin, kuin minä haluan sen toimivan. Esimerkiksi on aivan turhaa omistaa kauniita kenkiä, joissa on vaikeaa kävellä. Kaikki sellaiset kengät olen vihdoinkin heittänyt mäkeen, enkä suostu koskaan hankkimaan halpoja lättäpohjaisia sandaaleja, joista tulee selkä kipeäksi.

Toinen tämänhetkiseen elämänlaatuuni vaikuttava esine on lastenvaunut. Kahden alle kaksivuotiaan kanssa Helsingissä ei pärjää ilman vaunuja, jos vaikka haluaisi kauppaan lähteä. Mies käy autolla töissä ja bussilla pääsee mainiosti vaunujen kanssa. Paitsi että niiden vaunujen tulee olla kevyet, mahtua bussiin ja hissiin ja ratikkaan, ja niissä saisi mielellään kuljetettua ostoksetkin.

Sellaiset vaunut onneksi löytyivät, ja vaikka ne maksoi maltaita - ostettiin siis ihan uudet - niin äitini ja appivanhempieni sponsoroimina pystyimme ne hankkimaan. Voi veljet kun on ihanaa, ettei tarvitse olla kotiseinien sisällä jumissa, ja että vaunut muuntautuu tarpeiden mukaisesti milloin yksöis-, milloin kaksoisvaunuiksi. Näihin saa lisäksi kiinnitettyä myös turvakaukalon. Ja vaikka vaunujensäilytysnurkkaus on aina epämääräinen kasa adaptereja, suojapeitteitä ja muuta sälää, on se sen väärti.

Neuvolassa leikkimässä

Yön pimeinä tunteina

Noh, oikeastaan nyt ei ole ihan vielä yö ja on aika valoisaakin, mutta minun pitäisi nukkua. Olen maannut sängyssäni nyt puoli tuntia ja ajatellut miljoonaa asiaa, mm sitä, että pitäisi jatka bloggaamista. Eli jatkanpa vaikka heti, kun ei untakaan tule.

Kiitollisuuskoulu jatkukoon!

Viime kerran jälkeen on elämääni ilmestynyt roppakaupalla asioita, joista olen kiitollinen. Esimerkiksi se, että synnytin maaliskuussa terveen vauvan, synnytys ja siitä toipuminen menivät sutjakkaasti, vauva nukkuu hyvin ja imetys toimii. Isoveli tykkää pikkutyypistä eikä meillä ole ollenkaan kurjaa, kun mies on töissä. Vaude! Ei ole mitään itsestäänselvyyksiä nämä asiat. Kaiken lisäksi bonusta on se, että uusi tulokas on poika, jolle pystyy kierrättämään kaikki isoveljen vaatteet. Tämä on selvää säästöä!

Yritänpä nyt saada unen päästä kiinni ja kirjoitella tänne useammin. Uusi alku alkakoon!