tisdag 13 oktober 2015

Elämästä ja kuolemasta



Asumme hautausmaan lähellä. Kun kävin vielä töissä, pyöräilin lähes päivittäin hautausmaan läpi ja ihailin vuodenaikojen muuttumista. Nykyään käydään miehen kanssa siellä usein rukouskävelyllä pojan päiväunien aikaan. Mieli rauhoittuu ja oma elämä saa paremmat mittasuhteet, kun ajattelee elämää ja kuolemaa, ihmisiä jotka elivät, rakastivat, vihasivat, suorittivat - ja sitten lähtivät pois. Ja uudet ihmiset tulivat tilalle. Näin se vaan menee, niin kauan kuin tämä maailma on pystyssä.

Minusta on kivaa lukea hautakiviä ja kuvitella, millainen ihminen  Kalevi Albert Sallinen olikaan. Täällä pääkaupungissa hautausmaan asukkaat ovat minulle kaikki vieraita, mutta kotikylässäni hautuumaalla on paljon tuttuja, tai ainakin ystävien sukulaisia. On hienoa, etteivät he ole unohtuneita, vaan joku muistaa heidät. Vaikka minä.

Pieniä suuria iloja



Lukeminen on suuri iloni. On aina ollut, niin kauan kuin muistan. Lapsena  äiti välillä pakotti minut pihalle leikkimään muiden kanssa ja saamaan raitista ilmaa. Teininä äiti ei enää voinut pakottaa ja sain lukea sydämeni kyllyydestä, ainakin lomien aikana.

Opiskelut ja työelämä ovat välillä rajustikin rajoittaneet lukuharrastustani. Mutta aina välillä repäisen enkä välitä velvollisuuksista... Kauheinta ja jollain tavalla hauskinta oli gradun kirjoittamisen aikaan, jolloin kulutin monia päiviä lukemalla uudelleen Harry Potter -sarjaa... Se gradu ei sitten saanut kauhean hyvää arvosanaa, mutta läpi meni kuitenkin. Että sillälailla.

Aikakauslehtien lukeminen on minusta kivaa, ja kaikissa odotushuoneissa luenkin ahnaasti ja suurella mielenkiinnolla viisikin vuotta vanhoja juttuja. Mutta lehtien ostaminen on kinkkisempi juttu. Minusta se tuntuu rahan tuhlaukselta, kun lehdet ovat vähän kuin kertakäyttötavaraa. Ja sitäpaitsi inhoan maksaa lehdestä, joka on täynnä mainoksia. Mainoksia, jotka saavat minut voimaan huonosti. Kotivinkki on tällä hetkellä ainut lehti, jossa on omasta mielestäni järkevää luettavaa, vaikka sielläkin melkein joka toinen sivu on mainosta. Sen nappaan ruokakaupasta mukaan aina välillä, kun kiusaus käy ylitsepääsemättömäksi, yleensä kun on joku lehtialennus. Eli minun kulutustottumuksillani yksikään lehtitalo ei pysyisi pystyssä. Anteeksi, toimittajat!

Raamattua pyrin lukemaan säännöllisesti, mutta välillä tuntuu, että se ei avaudu ja motivaatio romahtaa. Silloin auttaa hengelliset kirjat, jotka avaavat Raamatun sanomaa. En tiedä, onko Raamatun lukeminen edes itseisarvo, tärkeämpää on yhteys Jumalaan, hänen sanomansa sisäistäminen ja kääntymyksen tekeminen päivittäisessä elämässä. Mutta toisaalta on tärkeää tietää tarkalleen, mitä Raamatussa sanotaan ja etenkään ei sanota, ettei muiden ihmisten tulkinnat tule ensisijaiseksi tiedonlähteeksi Jumalasta. Siihen ei muuten riitä ainoastaan suomenkielisen tai englanninkielisen käännöksen lukeminen, vaan pitäisi lukea myös tietoteoksia, joissa analysoidaan raamatunaikaista kieltä ja kulttuuria. Siinäkin olisi minulla petraamista.

Tällä hetkellä luen James MacDonaldin kirjaa Lord, Change My Attitude (Before It's Too Late). Kaveri oli lukenut ja suositteli. Minäkin suosittelen lämpimästi! Kirjan kantava ajatus on, että ihminen voi aina, joka tilanteessa valita suhtautumistapansa. Voi valita joko arvostelevan ja negatiivisen tai kiitollisen ja rakastavan suhtautumisen. Tämähän sopii minun kiitollisuuskouluuni kuin nenä päähän!

söndag 11 oktober 2015

Göggöä...

Tänään on ollut monin tavoin göggö päivä. Tässä kiitollisuusblogissakin on minusta tärkeää, että voin kertoa ikäviä asioita, koska nekin on totta. Mutta kun ne saa käsiteltyä, voi keskittyä olemaan kiitollinen jostakin. Aina löytyy jotakin.

Aamulla heräsin pienen päänsärkypoikasen kanssa, joka kasvoi hirviöksi iltapäivään mennessä. Olin unohtanut ottaa lääkettä kotoa lähtiessä, mutta onneksi kirkossa kaverilla oli Panadolia. Sen kesti kyllä tosi monta tuntia alkaa vaikuttaa, mutta iltakuuteen mennessä taisi hedari olla ohi.

Hyvän ystävän kanssa tuli konflikti, jonka ratkaisemiseen taitaa mennä tovi. Tulin siitä niin surulliseksi, että itkin pitkään ja vuolaasti, mikä ei tietenkään auttanut päänsärkyyn sitten tippaakaan. Mutta minulla on uskoa ja toivoa, että Jumala saa ratkottua meidän tilanteemme hyvällä tavalla. Lopulta sitten joskus. Kärsivällisyyttä tarvitaan. Ja nöyryyttä mun puolelta, etten ala passiivis-aggressiivisesti kostamaan ystäväni käyttäytymistä minua kohtaan. Haluan keskittyä hyvään hänessä.

Olin suunnitellut kirjoittavani tänään arvostelun eilen näkemästäni tanssiesityksestä, mutta kone reistaili ja ohjelmat jumitti, niin että meinasin jo luovuttaa. Vaikka olin pyytänyt äidin lapsenvahdiksi juuri siksi, että saisin rauhassa kirjoittaa. Lopulta kone kuitenkin otti järjen käteen ja alkoi pelittää. Minä sain jutun kirjoitettua. Olen oppinut mieheltäni sitä, ettei kaiken tarvitse olla niin täydellistä, kunhan saa tehtyä. Myöhemmin voi sitten muokkailla, jos on tarve. Olen muuten aika ylpeä itsestäni, etten viivytellyt asian kanssa enempää, enkä luovuttanut heti ensimmäisen hankaluuden myötä. Nyt juttu on kirjoitettu ja voin yliviivata sen tehtävälistaltani. Sillä yleensä olen maailman parhaimpia vitkuttelijoita, ja kärsin siitä niimpalkauhiast. No tänään en kärsinyt!

Olen raskauteni takia jouluun asti sokerilakossa, mutta kroppa huutaa hiilihydraatteja. Ostin tänään croisantin ja karjalanpiirakoita, teki gutaa. Ainakin mielelle, kropasta en mene takuuseen. Mutta aina ei vaan jaksa harrastaa itsekuria. Tai siis useimmiten en jaksa... Sokerilakko on kuitenkin hyvä ja selkeä raja minulle, siitä aion pitää kiinni. Makeanhimo onneksi talttuu hedelmillä ja rusinoilla ja sen sellaisilla aika hyvin, eikä niitä tarvitse kilokaupalla syödä.

Nyt on raskaan päivän ilta. Poika nukkuu ja mies tulee pian töistä. Huomenna on uusi päivä. Ja uudet kiitollisuudenaiheet. Tänään tajusin erittäin selkeästi sen, että ihmisen on oleellista ymmärtää olevansa arvokas ja tärkeä Jumalalle. Arvostuksen ja hyväksynnän hakeminen muilta ihmisiltä on turhuuksien turhuutta; aina tulee olemaan joku, joka ei sinusta tykkää. Mutta se ei haittaa, sillä Jumala tykkää. Piste.

lördag 10 oktober 2015

Syyssää


Tein tänään reippaan tunninmittaisen vaunulenkin kirpeässä syyssäässä. Kotimatka taittuikin jo sitten bussilla ja hyvä niin, koska säästä oli tullut hieman liian kirpeä mun makuun. Pikkumies nukkui makoisasti lenkin ajan, vaikka minua jännittikin, olinko pukenut tarpeeksi vaatetta hänelle. No olin sitten kai kuitenkin. Vaikka aurinko loisti poissaolollaan, niin oli silti ihanaa. Eikä kävelystä tullut edes liitoskipuja, juhuuuu!

Alku!



Eilen illalla en saanut pitkään aikaan unta, kun keksin, että perustanpa blogin. Aloin sitten siinä pimeässä, miehen tuhistessa vieressä, suunnitella bloginimeä ja aihetta ja koko kantavaa ajatusta. Miksi haluan edes blogata? Miksi en kirjoita vaan päiväkirjaa johonkin kauniiseen vihkoon? 

No koska sähköinen päiväkirja on khuulimpi! On kauniimpi ulkomuoto, kuvien käyttö on helppoa ja kivaa, sekä lopuksi, joku kommentoija voi rohkaista ja inspiroida. Interaktiivisuuden mahdollisuuskin lisää mielenkiintoa ja jännittävyyttä asiaan. 

Joten tuumasta toimeen. Aamulla puuron ja kahvin jälkeen latasin kännykkääni blogisovelluksen. Koska otan kaikki kuvat kännykälläni, pitää bloggauksenkin sujua samalla laitteella vaivattomasti. Muuten en kuitenkaan jaksa kirjoittaa mitään. Sitäpaitsi miehellä on nykyään etuoikeus ainoaan tietokoneeseemme, kirjoittaahan hän lopputyötään. 

Aiheeksi muotoutui yön pimeinä tunteina kiitollisuus. Haluaisin olla paljon kiitollisempi, kuin mitä olen. Haluan keskittyä hyviin asioihin elämässä, vaikka pahat asiat ovat ihan yhtä olemassa. Mutta minähän voin periaatteessa valita, mihin keskityn. Siinä tarvitsen kuitenkin apua. Olen luonteeltani nimittäin pessimisti. 

Mutta nyt kiitollinen sellainen. Päivä kerrallaan.