Ollaan oltu lähes kolme viikkoa perheen kanssa reissussa. On tosi kivaa tavata ystäviä ja sukulaisia, appivanhempien luona meillä on hyvät tilat ja muutenkin luksusoltavat. Mutta sitten yhtäkkiä eräänä päivänä tunsin, että nyt. Nyt minun täytyy päästä olemaan ihan itsekseni, tarvitsen aikaa ilman imetystä, hoivaamista, seurustelua. Pitää saada olla vain minä, kulkea ilman vaunuja ja syödä kahvilassa vaikka kaksi pullaa, jos mieli tekee. Kuka muuten sanoo, että saa syödä vain yhden?
Niinpä eräänä päivänä hyppäsin autoon, otin mukaan lompakon ja sanoin, että nähdään sitten, kun palaan. Kuljin kaikessa rauhassa pitkin pikkukaupungin putiikkeja, söin jäätelöä puistonpenkillä, kuuntelin ajaessani juuri sitä radiokanavaa, jota halusin ja niin lujaa kuin halusin. Ai että, teki gutaa olla itsekseen!
Yleensä supersosiaalisena ihmisenä en liiemmin yksinäisyyttä kaipaa, mutta pienten lasten äitinä se onkin harvinaista herkkua ja sitäkin arvokkaampaa. Oli ihanaa istuskella kahvilassa ja lukea hömppä-naistenlehteä.
Naistenlehdistä puheenollen, tykkään ajatuksesta lukea niitä, mutta käytännössä ne ovat mielestäni sisällöltään sellaista soopaa, etten viitsi niihin aikaani ja rahojani tuhlata. Mieluummin luen blogeja, joissa puhutaan ihan muista asioista kuin meikeistä, seksistä ja laihduttamisesta. Mutta aina välillä tekee mieli istua alas ja selailla naistenlehteä, se on sellainen mukava mielikuva. Yleensä minulle riittää ne lehdet, joita tulee luettua lääkärin odotushuoneessa tai kampaajalla. Jokusen kerran vuodessa repäisen ja ostan oman kappaleen. Useimmiten Kotivinkin, joskus jonkun muun. Vanhemmille naisille suunnatuissa lehdissä on hieman järkevämpiä juttuja, eivät mainoksetkaan ole niitä ihan ärsyttävimpiä.
Äitini kommentoi jokunen aika sitten, että minusta on tullut aila vaativa ja kriittinen. Olen huomannut, että iän myötä tiedän tarkemmin, mitä haluan ja mitä en halua, ja osaan sanoa ei sellaiselle, jota en toivo elämääni. Tämä asenne tekee esimerkiksi shoppailusta hankalaa, sillä haluan sellaisia tavaroita, jotka täyttävät juuri minun tarpeeni, enkä mitää muoti- tai tusinakamaa.
Onhan se mahtavaa, että tietää, mitä haluaa!
Yksi lapsuuteni ihanista muistoista on se, kun olin kesällä mummolassa yökylässä ja menin aamuisin yöpaitaisillani rappusille istuskelemaan ja heräämään rauhassa. Tunsin puun ihanan sileyden paljaan jalan alla, katselin mummon pientä puutarhaa, haistelin aamun tuoksua, eikä ollut kiire minnekään. Vaikka mummo asui vain viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoani, minusta oli silti ihanaa olla siellä yökylässä. Mummon ja vaarin luona oli aina niin rauhallista, meillä kotona oli aina menoa ja meininkiä. Mummolarauha oli kivaa vaihtelua. 
Kesä, loma ja Pohjanmaa. Ja hyttyset! Esikoinen on ihan paukamia täynnä, kun "huttuset" ovat pistelleet. Se on jotenkin hauska kuva elämästä muutenkin; harvoin on kaikki täydellisen hyvin. Jos on lämmin kesä, niin on ainakin ne hyttyset, jotka muistuttaa siitä, ettei vielä olla taivaassa. No ja talvella on sitten kaikkea muuta hankalaa, muttei sentään hyttysiä.