tisdag 25 oktober 2016

Kässämuija touhuaa

En ole koskaan pitänyt itseäni käsityöihmisenä. Koulussa kässätunneilla sain yleensä valmiiksi just ja just sen yhden sukan tai lapasen (äiti kutoi kotona kantapään), ompelutyöt taisi sentään valmistua juuri ennen kevätjuhlaa. Yhdeksännen luokan kevätjuhlassa olinkin oma tekemä paita ja liivimekko päällä, kylläpä oli ylpeä olo. Minä ompelin jotain, mitä voi jopa käyttää! Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin liian kärsimätön käsitöihin, menen mieluummin tanssitunnille tai lauluharjoituksiin. En myöskään pidä yksinäni puurtamisesta, yhteisöllisyys on aina ollut harrastuksissani se inspiroiva tekijä.

Pienten lasten kotiäitinä ja vuorotöitä tekevän miehen vaimona ei kovin usein pääse harrastamaan yhteisöllisiä juttuja. Kaksi liikuntahetkeä viikossa olen saanut sentään kalentereihimme sumplittua, niitä tarvitsee niin pää kuin kroppakin. Olin joskus lyhyen aikaa ns ompelupiirissä, se oli todella hauskaa. Juotiin teetä, juteltiin ja jokaisella oli joku oma projekti, jonka parissa nysväsi enemmän tai vähemmän kunnianhimoisesti. Sellaista voisi itse asiassa yrittää viritellä uudestaan. Siinä olisi kyllä oleellisena osana se, ettei tarvitse samalla koko ajan vahtia lapsia ja estää niitä syömästä nuppineuloja...

Parhaat käsityöprojektit ovat mielestäni sellaisia, jotka perustuvat tarpeeseen. On ihan turhaa virkata jotain pannulappuja, joita ei ikinä aio käyttää. Tänä syksynä huomasinkin, että leikkipuistossa seisoskeluun tarvitaan hyvä myssy, jollaista minulla ei ollut. Halusin mielelläni luonnonkuidusta valmistetun ja kivan näköisen pipon, johon mahtuu myös äitinuttura. Mistään kaupasta en sellaista löytänyt, joten päätin kutoa sellaisen itse. Lankakauppa Snurresta löytyi sopiva sinapinkeltainen merino-alpakkalanka ja pyöröpuikot sekä kannustava henkilökunta. Ja mikä tärkeintä, kauppaan pääsi ja mahtui myös tuplavaunuilla. En halunnut tilata lankaa netistä, minusta oli tärkeää päästä hypistelemään omin sormin materiaalia, jonka päähäni laitan.

Yritin aluksi vanhasta muistista alkaa kutoa jotain resorin tapaista, mutta parin yrityksen ja erehdyksen jälkeen luovutin ja tarkistin Youtubesta, että miten se pipo oikein tehdään. Alkuun päästyäni sovelsin mieleni mukaan, eli en esimerkiksi kaventanut huippua kohden vaan vedin vain silmukat langalla yhteen. Jäihän pipon päähän pieni aukko, mutta ei se minua haittaa. Lisäksi oli tärkeää tehdä tarpeeksi pitkä pipo, että sen saa käännettyä koko pään alueelta kaksinkerroin, sillä yksinkertainen myssy ei mielestäni ole tarpeeksi lämmin. On ihanaa, kun saa tavaran, joka täyttää omat vaatimukset!

Olin henkisesti valmistautunut siihen, että saan pipon ehkä keväällä käyttööni, koska kärsimättömyys, osaamattomuus ja kaksi pientä lasta. Mitäpä vielä! Hain langat kaupasta torstaina ja maanantaina piilotin viimeisen langanpätkän. En oikein itsekään vielä usko, että minulla on iloinen ja lämmin pipo.

Jee, minähän osaan!!!

Valmista tuli!

Kutominen osoittautui niin rentouttavaksi ja hauskaksi puuhaksi, että olin oikein pahoillani, kun projekti valmistui. Tajusin, että tässä elämäntilanteessa tarvitsen lisää tällaista. Onneksi huomasin eräässä Facebookin ryhmässä keskustelun tiskiräteistä. Joku mainitsi, että parhaimpia olisivat luonnostaan antibakteeriset kestorätit bambu- ja hamppulangasta. Aaajeee, ajattelin minä ja klikkailin itseni Ekolikan nettikauppaan (Snurresta ei valitettavasti löytynyt sellaisia lankoja, joita olisin halunnut). Tilasin sekä hamppua että bambua, ja nyt odotan malttamattomana, että pääsen virkkailemaan juuri itselleni sopivan kokoisia tiskirättejä. Eipä enää tarvitse ostella ja heitellä roskikseen Chifonetteja. Olen tottunut tiskaamaan sienellä, ehkäpä virkkaan tai kudon itselleni myös tiskisienen. Mitä mahtavuutta!

Elämän pieniä iloja...

tisdag 18 oktober 2016

Marja-aroniapiirakka


Tähän aikaan vuodesta on ainakin meidän kadulla puskat täynnä marja-aronioita. Helsingissä niitä ei näytä syövän kuin linnut. Ja meidän perhe. Taapero rakastaa aronioita, niitä mutustellaankin aina kun ollaan vaunukävelyllä. Itse olen aina tykännyt niistä, ja mieskin on viime aikoina innostunut ilmaisista vitamiinipommeista. Viime viikolla hän meni pienen ämpärin ja saksien kanssa pihalle ja poimi useamman kuin jokusen marjan. Osa laitettiin pakkaseen, ja osasta tehtiin piirakkaa. Netistä ei oikein löytynyt mitään muita marja-aroniaohjeita kuin että mehua pitäisi laittaa. No, sovelsin sitten erään mustikkapiirakan ohjetta, ei kai siitä niin kovin erilaista tule, jos on eri marjat...

Miehen ensimmäinen kommentti oli: "terveellisen makuista". Noin hän sanoi myös, kun laitoin ensimmäistä kertaa nokkoskeittoa. Se nokkoskeitto oli muuten aika pahaa, mutta tästä piirakasta tykkäsin sentään itsekin. Ja taaperokin tykkäsi. Ja ottihan se mieskin sitten lisää. 



KAURAINEN ARONIAPIIRAKKA
(Muunneltu versio ohjeesta http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/08/kaurainen-mustikkapiirakka-myos.html)

Pohja:

1 dl rypsiöljyä
1 dl intiaanisokeria
1 kananmuna
0,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
4 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

marja-aroniaa sen verran että piirakkapohja peittyy
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl intiaanisokeria


1. Sekoita öljy ja sokeri, lisää sekaan kananmuna. 
Yhdistä jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää hiutaleseos taikinaan ja sekoittele ainekset kunnolla. 
Anna taikinan levätä 10 min, jotta kaurahiutaleet ehtivät hieman turvota.

2. Kaada pohjataikina vuokaan ja levitä taikina lusikalla piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

3. Ripottele aroniat tasaisesti piirakkapohjalle.

4. Laita kaikki täytteen ainekset kulhoon ja vatkaa seos tasaiseksi. Kaada täyte mahdollisimman tasaisesti mustikoiden päälle.

5. Paista piirakkaa 175 asteessa uunin keskitasolla noin 35-40 min, kunnes piirakan reunat saavat vähän väriä.

6. Lisukkeeksi sopii turkkilainen jugurtti.

torsdag 6 oktober 2016

Niin sanotut terveysmuffinssit




Sain naapurilta lainaan Virpi Mikkosen kasvisruokakirjan "Kiitos hyvää. Pikaruokaa". En ole vielä montaakaan reseptiä kokeillut, mutta lemppari löytyi lähes heti: kaura-banaanimuffinssit. Niitä on myös helppo tuunata itselle mieluisiksi. Kaksvee rakastaa näitä muffinsseja ja pakko myöntää, söisin mielelläni itsekin kerralla useamman, kuin mitä järkevää olisi. Kaksvee on tänään räkäinen eikä siksi ulkoilla, joten ohjelmanumerona voisin laittaa juurikin näitä ihania muffinsseja.

Oma versioni Virpin muffinsseista


  • Laita n 1,5 dl rusinoita likoamaan kuumaan veteen
  • Muussaa 2 kypsää banaania
  • Sekoita haarukalla joukkoon n 1 dl maapähkinävoita
  • Sekoita joukkoon 4 dl kaurahiutaleita
  • Lisää 1 tl suolaa ja kanelia maun mukaan
  • Huuhtele rusinat, kaada vesi pois ja sekoita ne taikinaan
  • Lusikoi muffinssivuokiin, saa laittaa aika täyteen kun eivät juurikaan kohoa
  • Paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia


Muffinssit ovat melko painavia ja täynnä ytyä, ei mitään höttöruokaa. Nam!

Mitä en laittanut Faceen

Mulle tulee päivittäin tilanteita, joista haluaisin tehdä päivityksen Facebookiin. Mutta en tee. Koska ne liittyvät lapsiin, ja olen jotenkin muuttunut varovaisemmaksi sen suhteen, mitä Faceen laitan. Kun mulla on tosiaan yli 800 "kaveria" siellä. Tämä kaverimäärä saattaa tulevaisuudessa muuttua, sillä suurin osa on erään kansainvälisen uskonnollisen yhteisön jäseniä. Minut ja mieheni erotettiin tänä kesänä siitä yhteisöstä ja julistettiin jopa pannaan vaarallisen väärän opin levittäjinä. Pieni osa, lähinnä yhteisön Suomen jäsenistä poisti minut kaverilistaltaan, mutta edelleen ollaan aika isoissa lukemissa. Eli ei oikein enää tee mieli laittaa sinne estottomasti mitä vaan.

Tässä blogissahan voi olla paljon anonyymimpi, mutta kuitenkin kertoa sen, mitä mieli tekee. Joten täältä pesee.

Eräänä päivänä leikkipuistoon tuli pari Hesarin toimittajaa tekemään lapsiaiheista juttua. Olisivat halunneet kuvata meidän Kaksveetä. Kaksvee pelkää kaikenlaisia koneita ja vekottimia, halusi heti vain "äidin sylkkyyn" ja juttu tehtiinkin toisesta taaperosta, joka vähät välitti siitä, että kuvaajatäti yritti sohia sitä kameran objektiivilla silmään. Jos on noin hieno kamera noin pitkällä objektiivilla, niin eikö olisi varaa pitää vähän hajurakoa kuvattavaansa?

Vauva on täyttänyt jo 7 kuukautta, enkä minä ole vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa sen vauvakirjan tekemistä. Noh, vähän oma moka, kun en ostanut valmista kirjaa, johon voi vaan nopeasti täyttää tiedot. En löytänyt juuri sellaista kuin halusin, joten ajattelin tehdä itse. Ihan ite! Sitä päivää odotellessa...

Mutta jotain olen kuitenkin saanut aikaiseksikin. Ta no, ME olemme miehen kanssa saaneet aikaiseksi, yksin olisi mulla into lopahtanut aika lyhyeen. Nimittäin:

- vaihdoimme huonekalujen järjestystä, mikä johti siihen, että
- vaatekaapit siirtyivät, mikä johti siihen, että
konmaritimme kaikkien vaatteet (kyllä, mieskin viikkasi paitansa ja housunsa pystyyn!),
- ostimme laatikoita ja laatikonovia vanhaan Ikean kirjahyllyymme,
- siirsimme lasten lelut pois olohuoneesta,
- lahjoitimme 5 huonekalua Fidalle (Kierrätyskeskuksen noutoa olisi saanut odottaa kuukauden)
- ja mies siirteli vielä eilen - meidän muiden ollessa muskarissa - olkkarissa huonekalujen paikkaa, joten nyt on kuin uusi koti!

Vielä pitäisi järjestellä lasten vaatteita kaappiin, ja löytää paikka ylimääräisille kylpypyyhkeille. Meillä on tällä hetkellä liikaa pyyhkeitä, koska pestään aika usein eikä kaikkia tule edes käytettyä. Mutta en uskalla laittaa niitä ylimääräisiä kierrätykseenkään. Kun perheessä on kaksi pientä lasta, niin voidaan olettaa että oksennus- ja muut taudit tulevat aika ajoin vieraaksemme, ja olen ymmärtänyt, että silloin on hyvä, jos on jokunen ylimääräinen lakana ja pyyhe. Joten yrjötautia odotellessa täytyy säilöä pyyhkeet jonnekin järkevään paikkaan, eikä ylitsepursuilevaan pyyhekaappiin.

On muuten IHANAA järjestellä tavaroita ja laittaa paikkoja kuntoon. Tunne oman elämän hallinnasta lisääntyy eksponentiaalisesti. Se saattaa tietenkin olla vain tunne ja elämän hallinta on ihan yhtä kyseenalaista kuin aina ennenkin, mutta ei se mitään. Tunnekin on tärkeä! Jonain päivänä vielä siivoan Facebookinikin, silloin päästään jo aivan uusiin sfääreihin. Voiskohan FB-kaveritkin konmarittaa?

söndag 14 augusti 2016

Porkkanamuffinssit hankalaan aikaan



Oltiin lasten kanssa kuukausi reissussa. Ihmeellisen hyvin se meni, vaikka ihan lopussa tehtiin vielä yllätysvisiitti Ahvenanmaalle. Itse olin jo aika valmista kauraa ja olisin halunnut vaan suoraan kotiin, mutta Jumala järjesti mahdollisuuden poiketa Eckerössä. No me mentiin sitten. Oli todella erikoinen kokemus. Mutta sen mä sanon, että on luksusta, kun ei tarvitse jatkuvasti asua kahden pienen lapsen kanssa yhdessä pienessä hotellihuoneessa. Meidän kämppä on loistava! Miten ihmiset ennen vanhaan asuivatkaan kahdeksan lapsen kanssa jossain tupakeittiössä...? Ne oli varmaan todella hyviä
nukkumaan!

Nyt ollaan oltu viikko kotona eikä vielä olla ehditty imuroimaan. Pyykätty sentään on. Meidän elämämme on tällä hetkellä aika myrskyisää, on opillisia ja suhdekonflikteja muihin ihmisiin ja entiseen seurakuntaamme. On se ihmeellistä, miten asiat voivat yhtäkkiä muuttua täysin, kaikki menee päälaelleen puolessa päivässä.

Juttelin jokunen viikko sitten ystävän kanssa siitä, että haluaisin oppia käytännössä luottamaan Jeesukseen, silloin kun myrskyää. Koska teoreettisesti ja auringon paistaessa on enemmän kuin helppo luottaa mihin vaan. Mutta myrsky sen luottamuksen ja omat vakaumukset koettelee. Noh, muistin juuri tämän keskustelun... Nyt todellakin myrskyää! Ja minulla on oiva mahdollisuus harjoitella luottamista, kun pelottaa. Tämän vuoden mottonihan on ollut "rento ja rohkea", ei ole tarvetta olla rohkea, jollei mikään pelota. Minua todellakin pelottaa ja olen itsessäni epävarma. Haen tukea, viisautta ja mielenrauhaa jokaiseen päivään Jeesukselta. Oiva harjoitus kertakaikkiaan!

Eilen kävi naapuri lapsineen meillä leikkimässä. Laitoin vanhoja kestosuosikkeja, porkkanamuffinsseja. Kun ahdistaa, niin minulla on tapana kääntyä ruoan puoleen. Parastahan olisi, ettei ahdistusmässäilisi, mutta se on varmaan vasta seuraava luottamusharjoitus. En ole siinä pisteessä vielä...

Porkkanamuffinssit

4 dl jauhoja (sämpyläjauhoista saa rouheat muffinssit, tavallisista hienommat)
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl suolaa

4-6 porkkanaa raastettuna
1 dl rypsiöljyä (tai muuta neutraalin makuista öljyä)
3 kananmunaa
1-2 muussattua banaania makeuttamaan (voi laittaa myös hunajaa maun mukaan, tai 0,5 dl intiaanisokeria)
loraus sitruunamehua (oman maun mukaan)

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. 
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. 
Sekoita keskenään munat, öljy, banaani ja porkkanaraaste. 
Lisää kuivat aineet kevyesti sekoittaen. 

Jaa taikina muffinssivuokiin. Vuoat saa täyttää melko täyteen. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

söndag 31 juli 2016

Sitä kuuluisaa omaa aikaa

 
Ollaan oltu lähes kolme viikkoa perheen kanssa reissussa. On tosi kivaa tavata ystäviä ja sukulaisia, appivanhempien luona meillä on hyvät tilat ja muutenkin luksusoltavat. Mutta sitten yhtäkkiä eräänä päivänä tunsin, että nyt. Nyt minun täytyy päästä olemaan ihan itsekseni, tarvitsen aikaa ilman imetystä,  hoivaamista, seurustelua. Pitää saada olla vain minä, kulkea ilman vaunuja ja syödä kahvilassa vaikka kaksi pullaa, jos mieli tekee. Kuka muuten sanoo, että saa syödä vain yhden?

Niinpä eräänä päivänä hyppäsin autoon, otin mukaan lompakon ja sanoin, että nähdään sitten, kun palaan. Kuljin kaikessa rauhassa pitkin pikkukaupungin putiikkeja, söin jäätelöä puistonpenkillä, kuuntelin ajaessani juuri sitä radiokanavaa, jota halusin ja niin lujaa kuin halusin. Ai että, teki gutaa olla itsekseen! 

Yleensä supersosiaalisena ihmisenä en liiemmin yksinäisyyttä kaipaa, mutta pienten lasten äitinä se onkin harvinaista herkkua ja sitäkin arvokkaampaa. Oli ihanaa istuskella kahvilassa ja lukea hömppä-naistenlehteä.

Naistenlehdistä puheenollen, tykkään ajatuksesta lukea niitä, mutta käytännössä ne ovat mielestäni sisällöltään sellaista soopaa, etten viitsi niihin aikaani ja rahojani tuhlata. Mieluummin luen blogeja, joissa puhutaan ihan muista asioista kuin meikeistä, seksistä ja laihduttamisesta. Mutta aina välillä tekee mieli istua alas ja selailla naistenlehteä, se on sellainen mukava mielikuva. Yleensä minulle riittää ne lehdet, joita tulee luettua lääkärin odotushuoneessa tai kampaajalla. Jokusen kerran vuodessa repäisen ja ostan oman kappaleen. Useimmiten Kotivinkin, joskus jonkun muun. Vanhemmille naisille suunnatuissa lehdissä on hieman järkevämpiä juttuja, eivät mainoksetkaan ole niitä ihan ärsyttävimpiä.

Äitini kommentoi jokunen aika sitten, että minusta on tullut aila vaativa ja kriittinen. Olen huomannut, että iän myötä tiedän tarkemmin, mitä haluan ja mitä en halua, ja osaan sanoa ei sellaiselle, jota en toivo elämääni. Tämä asenne tekee esimerkiksi shoppailusta hankalaa, sillä haluan sellaisia tavaroita, jotka täyttävät juuri minun tarpeeni, enkä mitää muoti- tai tusinakamaa. 

Onhan se mahtavaa, että tietää, mitä haluaa!

söndag 24 juli 2016

Metsäpihalla

 Yksi lapsuuteni ihanista muistoista on se, kun olin kesällä mummolassa yökylässä ja menin aamuisin yöpaitaisillani rappusille istuskelemaan ja heräämään rauhassa. Tunsin puun ihanan sileyden paljaan jalan alla, katselin mummon pientä puutarhaa, haistelin aamun tuoksua, eikä ollut kiire minnekään. Vaikka mummo asui vain viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoani, minusta oli silti ihanaa olla siellä yökylässä. Mummon ja vaarin luona oli aina niin rauhallista, meillä kotona oli aina menoa ja meininkiä. Mummolarauha oli kivaa vaihtelua. 

Nyt täällä Pohjanmaalla anoppilassa on myös puurappuset ja rauhallista. Asiat kulkevat omaa, ennaltamäärättyä rataansa, iltapäiväkahvit juodaan aina, pulla ei ole koskaan loppu, eikä radio ole päällä, telkkarista puhumattakaan. Kotona Helsingissäkään ei ole telkkaria, mutta kuuntelen mielelläni radiota ja päivääni rytmittävät ihan muut asiat kuin iltapäiväpullakahvit.

Kotikerrostalossamme ei ole puurappusia, mutta täällä mummolassa on. Rakastan istuskella aamupäivisin ulkona kupposen kanssa, mietiskellä ja jutella Jumalan kanssa. Appivanhempien pihalla ei kasva nurmikkoa vaan mustikoita. Mikäs siinä, voihan se piha olla metsääkin. Erilaisuus on rikkautta. Se on yksi syy, miksi tykkään käydä täällä; saan kokea konkreettiesti, että asioita voi tehdä monella eri tavalla ja silti kaikilla on mukavaa.