Yksi lapsuuteni ihanista muistoista on se, kun olin kesällä mummolassa yökylässä ja menin aamuisin yöpaitaisillani rappusille istuskelemaan ja heräämään rauhassa. Tunsin puun ihanan sileyden paljaan jalan alla, katselin mummon pientä puutarhaa, haistelin aamun tuoksua, eikä ollut kiire minnekään. Vaikka mummo asui vain viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoani, minusta oli silti ihanaa olla siellä yökylässä. Mummon ja vaarin luona oli aina niin rauhallista, meillä kotona oli aina menoa ja meininkiä. Mummolarauha oli kivaa vaihtelua. Nyt täällä Pohjanmaalla anoppilassa on myös puurappuset ja rauhallista. Asiat kulkevat omaa, ennaltamäärättyä rataansa, iltapäiväkahvit juodaan aina, pulla ei ole koskaan loppu, eikä radio ole päällä, telkkarista puhumattakaan. Kotona Helsingissäkään ei ole telkkaria, mutta kuuntelen mielelläni radiota ja päivääni rytmittävät ihan muut asiat kuin iltapäiväpullakahvit.
Kotikerrostalossamme ei ole puurappusia, mutta täällä mummolassa on. Rakastan istuskella aamupäivisin ulkona kupposen kanssa, mietiskellä ja jutella Jumalan kanssa. Appivanhempien pihalla ei kasva nurmikkoa vaan mustikoita. Mikäs siinä, voihan se piha olla metsääkin. Erilaisuus on rikkautta. Se on yksi syy, miksi tykkään käydä täällä; saan kokea konkreettiesti, että asioita voi tehdä monella eri tavalla ja silti kaikilla on mukavaa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar